Ruokaisa supersankarisalaatti

Kvinoa on yksi ruoanvalmistuksen supersankareista. Sen poikkeuksellisen hyvä proteiini-, kuitu- ja rasvahappokoostumus tekevät siitä erinomaisen lisukkeen moneen ruokaan, ja sitä käytetäänkin usein viljan ja riisin tavoin. Kvinoaa kutsutaan valeviljaksi, sillä se muistuttaa ulkonäöltään viljoja, mutta se ei ole heinäkasvi, vaan kuuluu samaan sukuun kuin esimerkiksi punajuuri ja pinaatti. Kvinoa on luontaisesti gluteeniton ja sisältää reilusti myös mm. rautaa, jota tarvitaan raskauden aikana tavallista enemmän.

Lähdetään kokkaamaan!

Kvinoasalaattiin tarvitset:

- kvinoaa
- bataattia
- parsakaalia
- paprikaa, tomaattia, pinaattia, fetaa ym. maun mukaan
- maustamiseen oliiviöljyä, chiliä, valkosipulia ja suolaa

Huuhtele ja keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Hyvä nyrkkisääntö on 1 osaa kvinoaa, 2 osaa vettä. Lisää kvinoa ja suola kiehuvan veteen ja anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla kunnes ylimääräinen vesi on haihtunut.

Pese ja pilko bataatti ja keitä se kypsäksi.

Pilko chili, valkosipuli ja parsakaali ja kuullota niitä pannulla miedolla lämmöllä kunnes parsakaali on maustunut ja hieman kypsynyt. Jätä purutuntumaa!

Pese ja puolita kirsikkatomaatit, pilko paprika.

Yhdistä kaikki kypsennetyt ainekset (bataatti, kvinoa ja parsakaali), lisää kevyesti sekoittaen muut täytteet (tomaatti, paprika, pinaatti) ja murusta vielä lopuksi fetaa päälle. Nauti kuumana tai kylmänä!

Risentan kvinoa   on luomua! <3 Katso kokkailu ja Mamma Mian 6. jakso   täältä!

Risentan kvinoa on luomua! <3 Katso kokkailu ja Mamma Mian 6. jakso täältä!

Kikhernepasta

Rakastan pastaa, mutta vatsani ei kestä vehnäjauhojen käyttöä kuin äärimmäisessä hätätilanteessa (pizzaperjantait, Italian reissut, mantelicroissantit), joten kun ensimmäisen kerran maistoin kikhernepastaa olin aivan myyty. Paitsi että se oli maultaan todella hyvää, tuli siitä myös pitkäksi aikaa kylläinen olo kikherneiden sisältämän proteiinin vuoksi. Halusinkin siksi opettaa tämän ihanan herkun myös Mialle, sillä pastan valmistaminen on paitsi helppoa, myös todella nopeaa.

Risentan kikhernepasta   on 100% luomua, luontaisesti gluteeniton ja sisältää enemmän proteiinia ja kuituja kuin vehnäpasta.

Risentan kikhernepasta on 100% luomua, luontaisesti gluteeniton ja sisältää enemmän proteiinia ja kuituja kuin vehnäpasta.

Itse rakastan yksinkertaisia italialaisia pastoja, omat lempparini ovat muutaman laadukkaan raaka-aineen kokkailuja. Tässä yksi suosikeistani, aglio, olio e peperoncino, eli valkosipulilla, oliiviöljyllä ja chilillä maustettu ihanuus. Pasta kruunataan tuoreella persiljalla ja halutessaan siihen voi lisätä esimerkiksi kirsikkatomaatteja ja avokadoa.

Aloita pilkkomalla chili ja valkosipulin kynnet pieniksi ja kuullota niitä reilussa oliiviöljyssä pannulla miedolla lämmöllä. Varo ettet polta valkosipulia! Mikäli haluat pastaasi kirsikkatomaatteja, puolita ne ja kypsennä oljyssä minuutin, parin ajan.

Keitä iso kattilallinen vettä, lisää kiehuvaan veteen kourallinen karkeaa merisuolaa ja sitten pasta. Keitä pastaa n. 7 minuuttia, huuhtele keitinvesi ja yhdistä sitten pasta ja öljyseos. Lisää pieneksi leikattu persilja ja halutessasi tuore avokado kuutioituna, sekoita ja nauti!

Ennen lisäsin aina pastaan suurta herkkuani, parmesania raastettuna, mutta kuultuani eettisesti epäilyttäviä uutisia Italian maitotiloilta, olen koittanut vähentää käyttöä ja kantaa näin korteni kekoon eläinten hyvinvoinnin puolesta. Elättelen vielä toiveita että löytäisin jonkun ihanan pienen luomutilan joka tuottaisi tätä ihanuutta, mutta toistaiseksi jätän parmesanit kaupan hyllyyn.

Yksinkertaista ja NIIIIIIIN hyvää! &lt;3 Katso koko kokkailu ja Mamma Mian 5. jakso   täältä!

Yksinkertaista ja NIIIIIIIN hyvää! <3 Katso koko kokkailu ja Mamma Mian 5. jakso täältä!

Siemennäkkäri lehtikaalilla ja hummus

Superhelppo ja ihana välipala syntyy Risentan valmiista siemennäkkärisekoituksesta ja itsetehdystä hummuksesta. Tee itselle välipalaksi tai tarjoiluiksi illanistujaisiin!

Siemennäkkäri

Sekoita pussin sisältöön öljy ja vesi, sekoita massaksi ja kaulitse massa tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle. Paista 150 asteessa n. 20 minuuttia, paloittele näkkäri ja paista uudelleen n. 20-30 minuuttia. Tarkista näkkärin kypsyyttä välillä sillä uuneissa on eroja! Anna valmiin näkkärin jäähtyä ja herkuttele!

Hummus

n. 2dl keitettyjä kikherneitä
maun mukaan valkosipulia, 2-4 kynttä
1 tl tahinia
1/2 sitruunan mehu
oliiviöljyä
suolaa
paprikajauhetta

Sekoita ainekset tehoblenderillä tasaiseksi massaksi, lisää oliiviöljyä ja mausteita haluamasi koostumuksen ja maun mukaan, nauti siemennäkkärin päällä tai kurkku-, porkkana- ja selleritikkujen kanssa dippinä!

Katso koko kokkailu ja Mamma Mian neljäs jakso   täältä!

Katso koko kokkailu ja Mamma Mian neljäs jakso täältä!

Kasvissyöjän superhampparit ja sinkkubataatit

Jouluruoka on ihanaa mutta kaikelle tulee jossain vaiheessa kiintiö täyteen, joten jos sinullekin on jo näin käynyt niin koita näitä superhelppoja kvinoapihvihampurilaisia ja kaveriksi tietysti uunibataatteja!

Mia ja hamppari.jpg

 

Uunibataatit

Suurin työ ateriassa on bataattien pilkkominen, leikkaa mahdollisimman saman kokoisia paloja niin ne kypsyvät tasaisesti. Levitä bataatit pellille, pilko sekaan halutessasi chiliä ja valkosipulia, ja lisää reilusti oliiviöljyä päälle. Paista bataatteja n. 200 asteessa 25-35 minuuttia, loppuvaiheessa voit hieman käännellä niitä. Mausta suolalla ja nauti!

Terävät veitset ovat kotikokin paras apu, niillä pilkkomistyöt sujuvat surutta! Mian veitset ovat KAI -merkkiset ja löydät ne mm.   täältä!

Terävät veitset ovat kotikokin paras apu, niillä pilkkomistyöt sujuvat surutta! Mian veitset ovat KAI -merkkiset ja löydät ne mm. täältä!

Kvinoaburgerit

Hampurilainen tarvitsee tietysti pihvin, Risentan kvinoapihvit syntyvät helposti sekoittamalla pakkauksen sisällön kuumaan veteen, massasta on todella helppoa muotoilla pihvejä jotka sitten voidellaan öljyllä ja paistetaan pannulla. Tulisemman ruuan ystävä voi tuunata pihvin maustamalla sen jo ennen pihvin muotoilua ja paistamista.

Mian hampurilaisiin tuli myös
- avokadoa
- romainesalaattia
- tomaattia
- suolakurkkua

Kokoa herkkuhampurilaisesi omista lemppareistasi ja kokeile tätä kasvisversiota vaikka söisitkin muuten lihaa, saatat yllättyä!

Risentalla on hulppea valikoima kasvissyöjän proteiinin lähteitä ja todella paljon aineksia luontaisesti gluteenittomaan ruokavalioon. Lisäksi Risenta on erittäin tarkka laadusta ja ekologisuudesta, voit lukea aiheesta lisää   täältä!

Risentalla on hulppea valikoima kasvissyöjän proteiinin lähteitä ja todella paljon aineksia luontaisesti gluteenittomaan ruokavalioon. Lisäksi Risenta on erittäin tarkka laadusta ja ekologisuudesta, voit lukea aiheesta lisää täältä!

Voit katsoa koko kokkailushown ja Mamma Mian kolmannen jakson täältä!